*

Erkki Havansi

Onko apulaisoikeuskansleri tehtäviensä tasalla?

Apulaisoikeuskanslerin tänään (= maanantai 24.3.2014) julkisuuteen rävähtänyt mielipide suvivirren kieltämisestä on heikkotasoinen juridinen suoritus. Sen totean oikeustieteen professorin (emeritus) "silmälaseilla" katsottuna.

Hänen päätöksensä on lähinnä ilmaus ideologisesti kallistuneesta mielipiteestä. Hänen linjauksensa mukaan pieni mielipidevähemmistö saa sortaa suurta enemmistöä. Monipolvisen juristerian sanankääntein hän kääntää asetelman sellaiseksi, että kansallista suvivirsitraditiota kunnioittava enemmistö muka sortaa vähemmistöä. 

Opetushallituksen on päätöstä lukiessaan syytä muistaa, että apulaisoikeusasiamies mielipiteineen ei Suomen laintuntemuksen järjestelmässä ole läheskään ylin instanssi. Onpahan vain yksi monista suhteellisen korkeista juristeista. Hänen näkemyksensä ei siis suinkaan ole ehdottomasti sitova, kaukana siitä. Viimeinen sanahan on aina joko korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella.

Eipä edes hänen yläpuolellaan oleva eduskunnan "ykkösjuristi" eli oikeusasiamies ole hänkään jumalan sana. Esimerkkejä on siitä, että ykkösasiamies siirtyessään urallaan eteenpäin korkeimman oikeuden (KKO) tuomariksi on viiden KKO-tuomarin jaostoratkaisuissa jäänyt joitakin kertoja äänestysvähemmistöön eli on ollut siinä mielessä juridisesti "väärässä".

Eduskunnan oikeusasiamies/apulaisoikeusasiamies, joka ei ole tehtäviensä tasalla, on vaihdettavissa perustuslain 38 §:n osoittamin tavoin. Normaali tapa on hänen nelivuotiskautensa päättyessä tapahtuva uudelleen valinnan epääminen: eduskunta valitsee jonkun toisen. Karkeita virheitä varten on perustuslain 38 §:n lopussa säädetty myös välittömien potkujen mahdollisuus, mikä vaatii eduskunnassa 2/3-osan enemmistön.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (63 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Selvä ideologinen ilmaus ek:n apulaisoikeusasiamieheltä. Taitaa olla noita naturalistisen opin kannattajia mielipiteineen. Yhtä posketon kuin aikoinaan Pirkko K.Koskisenkin ajatus, että eläkeläisiltä pitäisi kieltää äänioikeus.

Tämä "älynvälähdys" on vielä tyhmempi kuin Pirkko K.Koskisen. Ja vielä tuossa asemassa pykälät lukeneenakin. Herää kysymys, mistä oikein onkaan kysymys.

Sammakko mitä sammakko. Pysykööt vain leivättömän pöydän äärellä lakia lukemassa mielipiteineen. Tärkeämpiäkin asioita lienee tutkittavana hänenkin työtehtävissään. Leimautunee perinteiden kaatajaksikin.

"Kansainvälistäkö" sitten pitäisi laulaa koulun päättäjäisissä?" HekoHeko!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Oppilaiden pakottaminen valtion koulussa osallistumaan uskonnollisen propagandan levittämiseen - mitä muuta virren laulaminen on - ei voi olla yleisten ihmisoikeuksien mukaista.
Ehkäpä asia on syytä viedä Haagiin?

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Pakottaminen? Sinulla on varmaan antaa esimerkki tapauksesta jossa oppilas on vastoin tahtoaan pakotettu koulun toimesta osallistumaan kevätjuhlaan?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Sekin on pakottamista, jos kevätjuhlaan osallistumisen edellytyksenä on uskonnollisten laulujen laulamiseen osallistuminen.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen Vastaus kommenttiin #7

Kevätjuhlasta voi jäädä pois. Eikä siellä juhlassa kukaan pakota laulamaan.
Alkoholisti voisi samalla periaatteella vaatia muita ihmisiä juomaan alkoholinsa kotona, poissa ravintolassa ettei hänen tarvitse nähdä alkoholia juovia ihmisiä.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #8

Juuri se on Puumalaisen mukaan osa painostuksellisuutta: lapsen pelko tulla ryhmästä poissuljetuksi.
Miksi ihmeessä näistä taikauskoon liittyvistä rituaaleista pidetään niin tiukasti kiinni? Maailma muuttuu, eihän me enää uhrata neitsyitä eikä lampaitakaan alttareilla. Perinteistä voi ja pitää luopua, jos ne sotivat muuttuvaa maailmankuvaamme vastaa.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #9

Mikä maailmankuvissa nyt on muuttunut? Laulussa mainitaan kerran Jumala ja niin on ennenkin ollut.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #10

Jumalaan viitataan siinä melkein joka säkeistössä, vain ensimmäisen säkeistö kuudesta on sellainen, jossa uskonto ei ole osa.

Ennen oli ennen, enää ei ole. Ennen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, nyt julkinen koululaitos ei voi olla uskonnon sija. Laulu on helppo muuttaa niin, että se sopii kaikkien vakaumusten edustajille:

http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Suvilaulun+sanat/11...

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #8

Ravintolaan ei ole pakko mennä, kouluun on. Tämän lisäksi nyt puhumme lasten oikeuksista.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #11

Uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus laulaa vaikka virsiä. Sitähän ei ole pakko kuunnella, näin on linjattu.

Mielenkiintoista nuo lasten oikeudet, lapsella tulee siis olla oikeus äitiin ja isään?

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #12

Kuka tahansa voi laulaa virsiä ja vaikka saarnata, mutta ei verovaroin kustannetuissa kuolulaitoksissa yleisissä tilaisuuksissa. Siitä on kyse. Ja mistä ihmeestä tämän äiti - isä jutun tähän vedit?

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #14

Uskonnonvapaus kuuluu myös kouluihin, uskontoa voi harjoittaa tai olla harjoittamatta. Se toimii molempiin suuntiin.

Itse otit esille lasten oikeudet.

Taidetaan muuten ne papitkin kouluttaa verovaroin.

Kyseessä on kansallinen traditio eli Suomella on harkinnanvapaus, joten Haagista turha puhua.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #16

Uskonnonvapaus tarkoitta myös sitä ettei tarvitse osallistua, ei pakolla eikä painostettuna. Tunnustuksellista uskontoa ei tule harjoittaa verovaroin tuetuissa kouluissa. Kotona, kirkoissa, seurakuntataloissa yms. voi kukin harjoittaa mitä tahansa uskoa mielin määrin. Se on uskonnonvapautta.
Tämä keskustelu on koulujen uskontovapaasta opetuksesta ja tilaisuuksista, siis lasten oikeudesta uskonnottomaan koluun. Mielestäni sillä ei ole tekemistä oikeudesta äitiin ja isään. Sitä ihmettelin.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #21

Uskonnonvapauteen kuuluu, että uskontoa voi harjoittaa myös koulussa tai olla harjoittamatta. Ne, jotka eivät harjoita eivät voi kieltää sitä harjoittavia sillä perusteella, että se loukkaisi heidän uskonnonvapautta.

Eikä verovaroin kustannetut koulut ole mikään poikkeus, pappienkin koulutus tehdään verovaroin.

Lasten oikeuksia on myös lasten oikeus isään ja äitiin, sekä syntymättömän lapsen oikeus elämään.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #40

Uskontoa voi harjoittaa myös koulussa, mutta koulu ei voi olla se joka sitä harjoituttaa. Kaikille yhteistä juhlaa uskonnonharjoittamisella ei voi keskeyttää, sellainen ei kuulu uskonnonvapauden suomiin oikeuksiin.

Perustele uo lapsen oikeus isään ja äitiin, uskonnonvapaus perustellaan ihmisoikeuksilla. Lapsella on oikeus turvalliseen ja huolehtivaan perheeseen, sen jäsenten sukupuolilla ei siihen ole mitään merkitystä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #14

Jukka Kaijala. Kuuluuko demokratiaan se, että valtaväestö tanssii vähemmistön pillin mukaan? Enemmistö Suomen kansalaisista kuuluu kirkkoon ja suvivirrellä on pitkät, monikymmenvuotiset perinteet.

Tässä US-linkissä Suomen meppikin ihmettelee muualla Euroopassa outoa keskustelua Suomessa, samoin jutun kommenteeraajatkin:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/67671-meppi-tyrmaa...

Kevättä on selvästi ilmassa, kun jokavuotinen suvivirsikeskustelu on otettu naftaliinista taas esille, eikä varmaan mene pitkään, kun alkaa toinen mediakirjoittelun kestoaihe: koirankakkakeskustelukin. Ja sitä riittää...

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #25

Demokratiaan kuuluu vähemmistön oikeuksien kunnioittaminen. Demokratiaan kuuluu, että ketään ei vaadita tanssimaan kenenkään pillin mukaan. Jos perinteet ovat ristiriidassa ihmisoikeuksien - esimerkiksi uskonnonvapauden kanssa, niin perinteet väistyvät.

Miten ihmeessa Kepua edustavan mepin ihmettely tekee asian jotenkin perustellummaksi? Meppejäkin on monenlaisia.

Useimmissa Euroopan maissa kirkko ja valtio ovat erillään - tämän lisäksi myös mm. USA:ssa. Uskontojen harjoittaminen kouluissa on kiellettyä Ranskassa jopa niin että uskonnollisten tunnusten kuten huivien käyttö on kiellettyä. Kyllä Suomi tässä porukassa kuuluu vanhoillisten joukkoon.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #26

Jukka Kaijala. Jos Suomessa on todella asiat noin huonosti, kukapa Teitä pakottaa vapaasti muutettevassa maassa enää asumasta- mieleisiäkin näyttää vertailussanne löytyvän. Goodbye! EU:ssa on vapaa liikkuminenkin.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #29

Suomessa on asiat ihan hyvin, ja parempaan suuntaan mennään. Kohta kouluistakin saadaan pakkouskonto kitkettyä. Puumalaisen linjaus siitä hyvänä esimerkkinä. Toivotaan, että koululaitos noudattaa annettua ohjeistusta.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #26

Keijo Kaijala. Ovatko esim. naapuri-Venäjä tai Pohjois-Korea mainostamansa demokraattinen maa? Kunnioittavatko ne perinteitään ja isänmaallisuuttaan ja ideologiataan, ja onko niissä ihmisoikeudet kohdallaan ja sananvapaus paikallaan? Vrt. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikloja 2,18 ja 19. MUTTA toteutuvatko ne meillä ja muissa pohjoismaissa?

Toteutuvat viimeistä piirtoa myöten jopa demokraattisestikin.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #11

Suomessa ei ole edes koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Kaiken voi siis opiskella vaikka kotikoulussa ja tenttiä pois.
Kouluun ei siis ole pakko mennä, ja se voisi olla monelle hyväksi muutenkin, sillä kaikki, mitä koulu "tarjoaa" ei ole pelkästään hyväksi lapselle. Moni on ottanut lapsensa pois koulusta mm. koulukiusaamisen vuoksi.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala Vastaus kommenttiin #30

Totta, mutta en siltikään lähtisi vertaamaan kapakkaa ja koulua vaikka molempiin meno on vapaaehtoista.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #32

Kumpaanko menisit mieluimmin?

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #8

Eli suvivirsi on arvokkaampi perinne kuin itse kevätjuhla. Nyt meni paksuksi. Menkööt sen sijaan sen laulaa haluavat ulos hoilaamaan.

Tai vaikka tilalle laulu joka kyllä täyttää suomalaisen perinteen, muttei ole kristillinen:

http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Suvilaulun+sanat/11...

Käyttäjän erkkihavansi kuva
Erkki Havansi Vastaus kommenttiin #7

Tähän väliin oikaisu: kyseinen kritisoimani ratkaisu on apulaisoikeuskanslerin käsialaa, ei eduskunnan (kummankaan) apulaisoikeusasiamiehen! Pyydän anteeksi some-kiireen aiheuttamaa väärinkäsitystäni. Mutta:
Se olennainen pointti kuitenkin pysyy samana: sekä apulaisoikeuskansleri että eduskunnan apulaisoikeusasiamies ovat vain yksittäisiä korkeahkoja juristeja, mutta eivät suinkaan auktoritatiivisia lakitekstien oikeiden tulkintojen oraakkeleja.
Heidän tulkinnalliset käsityksensä voi monesti hyvin vasta-argumentein riitauttaa, ja tiukan paikan tullen ratkaisun lain oikeasta tulkinnasta langettaa - oikeuskysymyksen luonteesta riippuen - joko korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus. (Ja taustalla häämöttää vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.)
KKO:ssa on n. 20 oikeusneuvosta ja KHO:ssa samoin noin 20 hallintoneuvosta. Sekä KKO:ssa että KHO:ssa nämä neuvokset ratkaisevat useimmat ennakkopäätöksensä viisihenkisissä jaostoissa, monesti 3-2- tai 4-1-äänestyksin eli keskenään erimielisesti.
He ovat siis lain lopullisen tulkinnan määrityksessä korkeampia juristeja kuin alussa mainitsemani erityiset lainvalvojat. Virkamiehet tosin usein kunnioittavat näiden näkemyksiä hieman harhaisesti ikään kuin kyseessä olisi ylimmän tahon lainvoimainen lopputuomio, jonka suhteen omien aivojen käyttäminen ei muka olisi sallittua.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Luulenpa, että harva Suvivirttä laulavista kokee osallistuvansa uskonnollisen propagandan levittämiseen. Kaikenlaisia lauluja lauletaan, mutta harva ottaa laulujen sanat yksivakaasti oman tunnustuksen ilmaisuna.

Jos menet kuuntelemaan Matteus-passiota, koetko itsesi uskonnollisen propagandan uhriksi? Jos on niin ärhäkkä uskontoallergia, niin jää kyllä paljosta muustakin paitsi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Olli Väisälä- Pelkkää asiaa puhut. Kuuluisa filosofi ja lakitieteen ja teologian professori Herman Dooyeweerd on sanotut: "Kun aate muuttuu ismiksi, siitä tulee uusi uskonto muiden uskontojen kirjavaan joukoon."

Moniarvoisessa yhteiskunnassa on siten monenlaisen uskonnon seurakuntalaisia. Ja jokainen tullee mielestään omalla uskollaan autuaaksi uskoi tai ei tuonpuoleiseen tai toisten uskontoihin. Valinta on vapaata mihin uskoo tai mihin ei usko. Ateismikin on siten nihilistinen uskonto.

Kuuluisa on tämä tuntemattoman seinäkirjoitus:

- "Jumala on kuollut, Nietzsche." - "Nietzsche on kuollut, Jumala."

Ropi Jarrela

Toisaalta jopa tuomioistuimet ovat joskus perustelleet tuomitsematta jättämistä sillä, että "kun laillisuusvalvojakin on antanut vain moitteita..."

Mutta eikä tätä asiaa puitu muutama vuosi sitten, ja silloin laillisuusvalvoja päätyi vastakkaiselle kannalle - tai olla eri henkilö, sama instanssi.

Suomi on... hmm... oikeusvaltio, vai miten sen sanoisi?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Taitaa olla niin, että ylempiin laillisuusvalvojan tehtäviin valitaankin ensisijaisesti ideologisilta kannoiltaan sopivia henkilöitä, vaikka tuomioistuimien ja niiden henkilöiden pitäisikin olla riippumattomia, puolueettomia ja objektiivisia henkilöitä. Dogmaattisuus ja stereotyyppisyys eivät kuulu noihin pätevyyskriteereihin ja tunnusmerkistöihin.

Onko maamme oikeusjärjestelmä liikaa politisoitunut?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tosin titteli taitaa olla apulaisoikeuskansleri.

Käyttäjän erkkihavansi kuva
Erkki Havansi

Oikea huomautus! Katso jo ylempänä kommenttiani klo 20.44.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

Voisiko professori Havansi perustella mikä tässä on "ideologisesti kallistunutta":

Lainaus suoraan Puumalaisen vastauksesta:

"Vaikka perinteiden noudattaminen sinänsä voi olla arvokasta, laillisuusvalvonnassa lähtökohdaksi on otettava se, mikä on perinteen sisältö muun muassa perusoikeuksien näkökulmasta.

Aamuhartauksien ja koulujen muiden juhlatilaisuuksien katsominen osaksi suomalaista kulttuuria ja perinnettä on omiaan luomaan niihin osallistumiseen myös painostuksellisen elementin.

Koska opettajat ovat alaikäisiin oppilaisiin nähden auktoriteettiasemassa, tilanteissa saattaa korostua kyseinen painostuksellinen elementti esimerkiksi verrattuna tilaisuuksiin, joissa osallistujat ovat aikuisia. Painostuksellisuus voi ilmetä lapsen pelkona ryhmästä poissulkeutumisesta.

On myös syytä kysyä, miksi koulun työskentelyn yhteiset juhla- tai päätöstilaisuudet halutaan edelleenkin nivoa uskonnon harjoittamiseen ja sen myötä rikkoa niiden yhteisöllisyys."

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Oikeusasiamies tekee virassaan siis politiikkaa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Pyrkiiköhän seuraavissa ek-vaaleissa eduskuntaan kaksoisrooliin?

Käyttäjän HeikkiTunkkari kuva
Heikki Tunkkari

Kyseessä kai kuitenkin on kysymys siitä voiko koulussa järjestää uskonnollisia tilaisuuksia. Jos tähän vastaa myönteisesti, haluaisin tietää myös sallittaisiinko tämä kaikille uskontokunnille joiden edustajia koulussa on.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Eikä pelkkä salliminen riitä, vaan niitä pitää myös järjestää.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon.
Se luonnon uudeks luopi se kutsuu elohon."

Mitä tässä on? Iloa kesän tulosta ja luonnon moninaisuudesta, joka laulussa liittyy kauniiseen säveleeseen

Onko joku tosissaan hyvällä omallatunnolla sitä mieltä, että tällaisten tuntemusten perinteisen ilmaisutavan kieltäminen on jotenkin hyväksi ihmisille?

Joku puhui uskontopropagandasta! Mutta minkä uskonnon? Ensimmäinen säkeistöhän on suorastaan antikristillinen, kun siinä annetaan ymmärtää joidenkin muinaisuskontojen tapaan, että aurinko olisi jumala.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

Kannattaa vilkaista säkeistöjä kakkosesta eteenpäin. Johan alkaa jumalat, jeesukset ja herran kansat viuhumaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Jukka Kaijala. Nekö Teitä kyrsii? Muuta äkkiä Pohjois-Koreaan, siellä heiluu muut tahtikepit ja apostolit. Ei Suomessa ole pakko asua. Elämme vapaan valinnan yhteiskunnassa. Suomi ei ole pakkolaitos.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #37
Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kun otatte Jeesuksen pois historiasta, niin eiköhän ala valjeta, millainen merkitys mm. eurooppalaiseen kulttuuriin, ajatteluun, taiteeseen, ihmiskuvaan, lakiin, armollisuuteen, yksilön yhteisö- ja jumalsuhteeseen hänellä on ollut.

Suvivirsi on osaltaan heijastusta tästä kokonaisuudesta, jota voi nimittää myös yleissivistykseksi Euroopassa. Nyt Suomessa on v. 2014 A.D. - ei sian tai apinan vuosi. Almanakassa viime sunnuntai oli nimetty "Marian ilmestymispäiväksi", s.o. noin 9 kk ennen joulua. Sekin on osa perinnettä, joka ei välttämättä kaikille merkitse tai aukea.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #39

Suvivirsi on seurausta siitä, että Suomessa on ollut laitonta olla kuulumatta kirkkoon.

Seppo Lepander

Jukka Kaijala.Jopa minä, uskonnoton, häpeän näitä kannanottojasi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

OLLI VÄISÄLÄ. Puumalaisen "älynväläys" taitaa kuulua samaan ideologiseen kummajaissarjaan kuin 1970- luvulla kova keskustelu AKU ANKASTA.

- AKULLE piti saada housut jalkaan! Aku Ankka oli kuulemma tuhma, siveetön julkaisu lapsille, koska hänellä ei ollut housuja jalassa. "Eikä siinäkään ollut mitään ideologista heidän mielestään." - Mitä nyt hieman oltiin ylisuomettuneita samoinkuin nyt ylibrysselöityneitä. Aikansa kutakin sano, pässi, kun...

Aatteet ja vaatteet heiluvat tuulessa ajan muodin mukaisesti. Ja muodin orjat tanssivat EUforisesti niiden mukaan "yhteisöllisesti" sopuloiden. OIKEAN OPIN TAHDISSA.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Pian kai Suomen erilaiset vähemmistöt ( kieli, kulttuuri, uskonto, kansalaisuus, seksuaalinen suuntauuneiuus ym. ) alkavat määrittelemään tämän maan laisäädännön edukseen unohtamalla Suomen oman kulttuurin.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Kristillisyys on mielestäsi "Suomen omaa kulttuuria" vain koska se on ollut täällä kauan. Suuren osan ajasta pakolla. Seksuaalisten suuntausten tasavertainen kohtelu on yhtälailla Suomen omaa kulttuuria, kunhan aikaa vähän vierähtää.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

On apulaisoikeuskansleria, valtakunnan kansleria ja rautakansleria. On oikeusistuimia ja on heittoistuimia. Suomi on toimintatavoiltaan ajoittain aivan pähkähullu maa. Täällä pyritään ohjaamaan pieniäkin käytännön asioita lainsäädännöllä - vähintään vedoten lakipykäliin. Ei kai oikeusvaltio tarkoita sitä, että laintulkinta viedään ihan järjettömiin mittoihin. Perinteet ovat perinteitä ja joku roti se pitää olla oikeudenkäytölläkin.

Kohta varmaan määrätään esim. se, että pitääkö maitopurkki ottaa jääkaapista kummallakin kädellä, koska käyttämällä vain toista kättä syrjitään vasenkätisiä.

Seppo Lepander

Kun vähemmistölle kumartaa, enemmistölle pyllistää.Näinhän se menee.Kannatan kouluissa Suvirttä vaikka en kirkkoon kuulukaan.Turha Suvivirrestä on herneitä nenään vetää, itseasiassa aika typerääkin.Maailma on ilmeisesti kaikinpuolin valmis ja hyvä, jos tällaisesta pitää riidellä.Perinne on perinne, jota pitää vaalia.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Käsittääkseni apulaisoikeusasiamies otti kantaa saamiinsa lukuisiin valituksiin pohdiskelemalla, että uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen kouluissa on ongelmallista, mikä on varmasti totta.

Suvivirrestä ovat puhuneet pelkästään media (koska sellainen myy) ja keskustelupalstat ja blogit, jotka totuudenvastaisesti esittävät asian niin että asiamies olisi nimenomaan ehdottanut, jopa määrännyt Suvivirren poistettavaksi koulujen kevätjuhlista.

Näin ne huhut ja juorut syntyvät. Ja kasvavat järjettömiin mittoihin, kuten tässäkin blogissa ja keskustelussa. Ja vaaliehdokkaiden kohdalla kyse on silkasta halvasta populismista. Paremmin sitä ei voi kuvata.

Jäitä hattuun nyt, kohkaajat. Muistakaa Paasikiveä.

Käyttäjän erkkihavansi kuva
Erkki Havansi

Olen jo ylempänä kahteen otteeseen oikaissut, että päätöksen teki apulaisoikeuskansleri eikä apulaisoikeusasiamies. Toistettakoon selvennys vielä kerran. Samoin olen ylempänä (eilen klo 20.44) alleviivannut, että itse olennainen pointti on joka tapauksessa sama: kyseinen korkeahko juristi on kuitenkin lakisisältöjen tulkintojen määritysten hierarkiassa alempana kuin varsinaiset lainvoimaiset lopputuomiot antavat huipputuomarit korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Siksi näiden "apulaisten" laintulkintoihin on täysi syy suhtautua kriittisesti vain yhtenä väli-instanssina.

Keijo Räävi

Alice Cooperin School's Out sopii paremmin koulun päättäjäisiin.

http://www.metrolyrics.com/schools-out-lyrics-alic...

Well we got no choice
All the girls and boys
Makin' all that noise
'Cause they found new toys
Well we can't salute ya can't find a flag
If that don't suit ya that's a drag
School's out for summer
School's out forever
School's been blown to pieces

No more pencils no more books
No more teacher's dirty looks yeah
Well we got no class
And we got no principals
And we got no innocence
We can't even think of a word that rhymes
School's out for summer
School's out forever
My school's been blown to pieces

No more pencils no more books
No more teacher's dirty looks
Out for summer
Out till fall
We might not come back at all
School's out forever
School's out for summer
School's out with fever
School's out completely

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Siis kysymyksessä apulaisoikeuskansleri eikä apulaisoikeusasiamies, otsikko viittaa kuitenkin edelleen jälkimmäiseen. Onko professori (emeritus) tehtäviensä tasalla?

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Maailmassa on paljon tyhmiä ihmisiä...

Käyttäjän ErjaKeto kuva
Erja Keto

Hauska (?!) yhteensattuma: 24.3.14 uutisoitiin kaksi toisiaan sivuavaa aihetta. Maahanmuuttajanainen oli uskontonsa mukaisesti käyttänyt huivia ja käräjäoikeus tuomitsi hänet irtisanoneen työnantajan edustajan laittomasta irtisanomisesta. Siis huivin käyttö on sallittu uskonnon ilmaisumuoto.

Samana päivänä apulaisoikeuskanslerimme tuli julkisuuteen Suvivirren arveluttavuudesta uskonnon ilmaisumuotona. Siis hiljaisen enemmistön Suvivirsi ei olisi siten sallittu uskonnon ilmaisumuoto.
Tästä on pääteltävä, että uskonnon ilmaisu ei sinänsä ole paheksuttavaa, vaan riippuu ilmeisesti kansanryhmästä/uskonnosta, minkä ilmaisu on hyväksyttävää minkä ei.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"Tästä on pääteltävä.."

Väärin. Vaikka yksilöllä on uskonnonvapaus ja siten oikeus myös ilmaista uskoaan ja siis harjoittaa sitä myös koulussa, julkisen koululaitoksen ei tule olla se, joka harjoituttaa uskontoa kun oppilaat edustavat useita eri vakaumuksia.

Ne, joiden vakaumukseen virsienlauluu kuuluu, saavat niin tehdä kunhan eivät häiritse sillä yhteistä kevätjuhlaa.

Käyttäjän ErjaKeto kuva
Erja Keto

Minäkin olen laulanut suvivirttä koulujen kevätjuhlissa aikanaan samoin lapseni. Suvivirsi kuuluu omaan kulttuuriimme, eikä siihen välttämättä sisälly vahvaa uskonnollista latausta. Hyväksymme huivin ja turbaanin käytön, mutta kiistelemme siitä, saako suvivirttä laulaa kouluissa? Miksi meidän pitäisi hyväksyä kaikkien muiden perinteet muttei omia? Jos ns. "hiljainen enemmistö" haluaa laulaa koulun juhlassa ko. virren, eikö niiden joita se ei mielytä mahdollisuus ole poistua ko. juhlasta virren ajaksi. Musiikkituottaja Henri Lanzin mukaan suomalaisilta puuttuu sosiaalinen röyhkeys, jota tarvitaan esimerkiksi ulkomailla menestymisessä.

Hieman sosiaalista röyhkeyttä peliin, kaikki suvivirren kannattajat. Älkäämme nöyristelkö muiden kulttuurien edessä.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"Miksi meidän pitäisi hyväksyä kaikkien muiden perinteet muttei omia?"

Pointtihan nimenomaan on se, että sitten kevätjuhla olisi vapaa vakaumuksista. Turbaanin käyttö on kelvoton argumentti, se on yksilön oikeutta harjoittaa uskontoaan. Kun taas Suvivirressä on kysymys siitä, että julkinen koululaitos harjoituttaa uskontoa niilläkin, jotka edustavat muita vakaumuksia.

Uskonnonvapaus ei anna oikeutta ajaa muulla tavoin uskovia pois yhteisestä kevätjuhlasta, onko itsekkyydellä mitään rajaa, jos edes kehtaa moista ehdottaa.

Tässä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka moni haluaa mitäkin. Ihmisoikeuskysymykseen tarvitaan vain YKSI ihminen, eikä hänenkään uskonnonvapauttaan saa rikkoa.

Mikä vika on Suvilaulussa? Se sopisi kaikille.

Käyttäjän ErjaKeto kuva
Erja Keto

Opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta YLE Uutisten mukaan 24.3.14:

"Iivonen sanoo "ihmettelevänsä vahvasti, että vähemmistö voi näin vahvasti ohjata enemmistön toimintaa". Vähemmistöllä hän viittaa koulujen uskonnollisista tilaisuuksista apulaisoikeuskanslerille kannelleisiin uskonnottomiin.

– Uskonnonvapautta säätelevä lainkohta on kaksisuuntainen, eli meillä on paitsi oikeus olla harjoittamatta, myös oikeus harjoittaa uskoa. Enemmistö kuitenkin Suomessa on luterilaista ja katsoo, että nämä asiat ovat merkittäviä, Iivonen sanoo.

Tähän asti koulujen uskonnollissävytteisissä tilaisuuksissa on Iivosen mukaan noudatettu käytäntöä, joka pohjautuu uskonnon opetuksessa noudatettavaan lainsäädäntöön.

Käytännön mukaan peruskoulun oppilaat ovat huoltajan ilmoituksella voineet jäädä tilaisuuksista pois, ja lukio-opiskelijat ovat voineet ilmoittaa poissaolostaan itse.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Näyttää maalaisjärki voittaneen perustuslakivaliokunnassakin tämän tikusta tehdyn nippeliasian Suvivirren hyväksi. Hyvä. Suomessa näyttää vielä olevan tervettä käytännön järkeä eikä pelkästään poliittis-vakaumuksellista naurettavaa ja kiihkoista ylilyöntitunteilua hyväksyttyjen perinnearvojen muuttamiseksi.

Toisinajattelijoillakin on Suomen kaltaisessa demokratiassa oikeus ja vapaus julkisiin mielipiteisiin. Kaikissa maissa ei ole Suomen kaltaista avoimuutta eikä edes nähtyä julkista mielipiteen vapautta sallita siihen viranomaisten puuttumatta - maiden nimiä mainitsematta, you know. Hyvä Suomi!

Suomen oikeusjärjestelmäkin osoitti politisoitumisen merkkejä. Olisi paljon suurempia ja tärkeämpiäkin yhteiskunnallisia asioita, mihin todella pitäisi puuttua eikä vesittää niitä. Eli sanonta, että ylemmät oikeusviranomaiset eivät ole tehtäviensä tasolla, pitää osittain - ikävä kyllä - paikkansa.

Poliittisiin talousvirheisiin ja epäisänmaallisuuksiinkin pitäisi uskaltaa puuttua. Se lisäisi oikeusjärjestelmän uskottavuutta. Se olisi samalla merkki ylempien tuomioistuinten ja tuomareiden lahjomattomuudesta ja riippumattomuudesta. Hyväveli- keskustelutkin unohtuisivat.

Ehkäpä siksi perustuslakituomioistuintakin tarvittaisiin poliitikkojen yläpuolelle. Perustuslakivaliokunta on mielestäni "sisäänlämpiävänä" jäävi. Miten samat kansanedustajat, jotka äsken säätivät salin puolella lakeja , voisivat astuttuaan peruslakivaliokunnan ovesta sisään muuttua asiantuntijoiksi perustuslaillisuutta tutkiessaan? Jokin mättää siinä.

Suomen sisäpolitiikka ja isänmaallisuus on laiminlyöty EU/EMU-politiikan kustannuksella. Onko se oikein juridisesti ja maan asioiden järkevän hoidon kannalta? Mielestäni se on tuomittavaa ainakin moraalisesti ja eettisesti.

PS:
NYT KUN sekoomushallituksen ministerirotat jättävät konkurssitilaan saatetun ja suvereniteettinsa menettäneen Suomilaivan , eduskunnan oikeusasiamiehillä ja oikeuskanslerillä olisi kerrankin oikein isänmaallista asiaa puuttua ministereiden virkavastuuasioiden ja virkatointen laillisuuden tutkimiseen A) kansantaloudelliselta ja B) juridiselta kannalta. Ovatko heidän virkatoimensa olleet moitittavia,syytettäviä, tuomittavia vaiko kehuttavia?

Suomen perustuslain pykälät 112, 114,115 ja 116.

Loppukysymys: Saako poliittinen tarkoituksenmukaisuus ylittää maan etua kuten ulkopolitiikassa on EU/EMUn hyväksi tapahtunut Suomen sisäpolitiikan ja veronmaksajien kustannuksella tukipaketteinen ja miljardien rahtauksineen sekä Suomen ylivelkaannuttamisineen ja Suomen itsenäisyyden ja suvereniteetin vapaaehtoisisine luovuttamisineen EU:lle?? Kataisen hallituksen pitää kantaa vastuunsa ei paeta niitä kuka milläkin verukkeella. Suvivirsi-hässäkkä on lillukanvarsi niihin verrattuna.

SUOMI-syöjät edesvastuuseen Suomen alennustilaan saattamisesta.

Toimituksen poiminnat