*

Erkki Havansi

MONTAKO MILJOONAA SOMALIA SUOMEEN ?

Me suomalaiset olemme ns. sinisilmäisiä. Lue: olemme Helposti Höynäytettäviä Hyväntahtoisia Hölmöjä (4 x H). Maahamme pyrkivät ja pääsevät ankkurilapset ovat oiva todiste tästä.

 

Tiedättehän ankkurilapset. Kyseessä on kaukomailta (yleensä Somaliasta) Suomeen postitettu nuorukainen, joka useimmiten tulee ilman papereita ja väittää olevansa alle 18-vuotias (joskin monesti näyttää selvästi yli 18-vuotiaalta). Sitten kun ankkurilapsi saa turvapaikkastatuksen, niin hänet Suomeen lähettänyt perhe saa pian tulla perästä ns. perheiden yhdistämisohjelman puitteissa. Ja perhettä on sikäläiseen tapaan runsaasti, usein 10-15 henkilöä. Ihan fiksua ja ymmärrettävää heiltä; en voi sinänsä moittia heitä.

 

Siten esim. 100 ankkurilasta merkitsee noin 1000-1500 uutta maahanmuuttajaa. Valtaosa heistä on käytännössä "tuomittuja" pitkäaikaistyöttömiksi ja siis veronmaksajiemme elätettäviksi. Tähän johtavat heidän kielitaidottomuutensa, huono koulutustasonsa ja heidän ajatusmaailmaansa hallitseva, Suomen oloille ja suomalaisille perusarvoille täysin vieras sosio-uskonnollis-kulttuurinen perinnetausta.

 

Ankkurilapsien väärinkäyttö on viime päivinä saanut jopa pääministeri Vanhasen reagoimaan, vaikka vaalit ovat vasta puolentoista vuoden päässä. Tähän astihan perussuomalaiset vahvistettuina Ben Zyskowiczilla ovat vastanneet asiallisesta maahanmuuttokritiikistä. Zyssellä on erikoisoikeus kritiikkiin, kun hänellä on se monikulttuurinen maahanmuuttajatausta kuin on; perussuomalaiset kriitikot sensijaan yleensä leimataan rasisteiksi.

 

Mihin jatkuva lepsuilu ankkurilapsiasiassa voi johtaa? Somalian olot tuntuvat olevan ikuisesti toivottoman levottomat ja jopa väkivaltaiset (mm. naisia kivitetään kuoliaiksi). Jos turvapaikan saannin kriteereitä sovelletaan hyvin kirjaimellisesti ja hakijamyönteisesti, niin arviolta puolet Somalian väestöstä on oikeutettu saamaan Suomesta turvapaikan. (Kunhan matkustavat sieltä suoraan tänne, rekisteröitymättä sitä ennen missään muussa EU-maassa.) Siis noin viitisen miljoonaa ihmistä eli ensi vaiheessa tuhansia ja taas tuhansia ankkurilapsia...

 

En tunne riittävästi Suomen turvapaikkalainsäädäntöä enkä Suomea sitovia kansainvälisiä sopimus- ym. normistoja voidakseni sanoa, missä vaiheessa valtio voi omiin kantokykysyihinsä vedoten asettaa ylärajan kyseisen kaltaiselle maahanmuutolle. Kuka lukijoista tietää, onko ylipäänsä jotain normitettua ylärajaa?

 

Eduskunta käsittelee parhaillaan ulkomaalaislain tiukentamista. Eduskunnan on jo aika herätä. Ellei heräämistä tapahdu, ei kestä kauan, kun suomalaiset vanhemmat ovat (100-prosenttisesti ei-rasistisista syistä) tyhjentäneet tietyt peruskoulumme suomalaislapsistaan. Eikä kovin kauan, kun meillä on Ruotsin Malmön kaltaisia kaupunginosa-ghettoja, jonne palokunta ei uskalla mennä ilman aseistettua poliisisaattuetta sammuttamaan tahallaan sytytettyjä roihuja.    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Pekka Siikala (nimimerkki)

Olipa tuore ja uusia näkökulmia avaava kirjoitus!

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Montako?
Ei yhtään kiitos!

Käyttäjän wonterghem kuva
Freddy Van Wonterghem

Afrikan väkiluku ylitti miljardin joten raaka-aineen saanti pakolaisbisnekseen on turvattu.

M-T Heikka

Nythän sinä kirjoitat kuin Aki Lintunen. Hänkin nimittäin kirjottaa usein" MEILLÄ SUOMALAISILLA ON HUONO ITSETUNTO"...jne.

Tuo alku on ainakin pahaenteinen, vaikka olen ihan varma, että loppua kohden paranee.

Jos Suomessa olisi kansanäänestyksiä eri aiheista, niin "me suomalaiset" tuskin olisimme niinkään hyväuskoisia.

Minä en kuulu joukkoon tummaan. Etkä sinä. "Kaajolaisia" me ollaan:

http://www.youtube.com/watch?v=Rp-6aKQbKNE&feature...

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Hyvä kirjoitus Erkiltä.
Minun mielestä noihin ongelmiin tulee suhtautua ennemmin maalaisjärjellä, kuin tunteilla. Meillä patistetaan vanhoja ihmisiä jatkamaan työssäoloa mahdollisimman pitkään vedoten kaikenlaisiin syihin kuten, huoltosuhteen vääristymiseen jne. Toisaalta sitten suunnitellaan pakotteita kunnille, vastaanottaa uusia elätettäviä.

Tuo ei ainakaan huoltosuhdetta korjaa. Jos maan hallitus ei näihin tosiasioihin reagoi, tulee kuntien tehdä kielteisiä päätöksiä ja tuolla tavalla viestittää ja herätellä valtiovaltaa havahtumaan tosiasioihin.

Käsitykseni mukaan maksamme kunnallisveroa siksi, että noilla varoilla turvataan yhteisön jäsenille, siis kuntalaisille, lakisääteiset peruspalvelut. Kun tiedetään kuntien taloudelliset resurssit, on helppo ymmärtää, ettei siihen ulkopuolisia nokkijoita voi kovin montaa ottaa.

Haukiputaalla kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, ettei Haukiputaan kunta ota vastaan pakolaisia vuonna 2010. Tulevaa valtuuston päätöstä en ala tässä ennakoimaan.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

"Haukiputaalla kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, ettei Haukiputaan kunta ota vastaan pakolaisia vuonna 2010. Tulevaa valtuuston päätöstä en ala tässä ennakoimaan. "

Viisas ratkaisu. 150, 1500, 15 000, 150 000, 1500 000 pakolaista veronmaksajien riesana EI ratkaise perusongelmia. Mitas jaljella oleville tehdaan??

Perusongelmat ovat afrikkalainen hallintokulttuuri, sodat ja vain osittain luonnonolot.

Tyontakoot Thors pakolaiset ruotsinkielisten kuntien harteille ja etenkin ahvenanmaalle, koska niin palavasti haluaa niita tanne "rikastamaan" kultturiamme.

Ruotsinkieliset kun ovat olevinaan NIIN SUVAITSEVAISIA, mutta kun puhutaan suomenkielesta ja kulttuurista ahvenamaalla tai ruotsinkielisessa kunnassa suvaitsevaisuus karisee saman tien. Kaksinaamaiset pellet.

Rikastuttakoon sitten kulttuuriaan somalikulttuurilla koska suomalainen kulttuuri ei etuoikeutetuille kelpaa.

Vai onko ruotsinkieliset vapautettu pakolaisten vastaanottamisesta kuten 40-luvun lopulla??

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Somalit ei sopeudu edes omaan kotimaahansa. Kiitos nyt riittää, ei enää ainoatakaan. Jos nyt koittaisimme ensimmäisinä maailmassa saada oman somalipopulaatiomme toimimaan yhteiskunnassamme sen edellyttämällä tavalla.

http://www.startribune.com/local/stpaul/70317887.h...

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

#6. Tuo 40-luku ei ihan pidä kyllä paikkaansa. Minun sukuni sijoitettiin kyllä Paraisille, joka oli ja on edelleen ruotsinkielisten aluetta. Se kyllä oli ilmeisestikkin ainut paikka.

Tapani Joensuu (nimimerkki)

Afrikassa miljardi ja meitä 5 miljoonaa. Tänne vain...kyllä marraskuu opettaa kaipaamaan kotiin ;-)

Jukka-Pekka Vasara

Jos halutaan, ja tietenkin pitäisi haluta, tietää syylliset pitäisi seurata rahoja. Nykyinen mamutuspolitiikka on elinkeino monille, toki massiivisen propagandan vuoksi joku elämänkokemusta omaamaton nuori tai jopa vanhempikin mutta myöskin elämänkokemusta omaamaton yksinkertainen sielu voi kannattaa nykyistä mamutusta tai kesKustaa.

Mutta sitten kun isä ei anna rahaa, tai sossu, mieli muuttuu tässäkin asiassa.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

10.
Olen myöskin kuullut, että jotkut harjoittavat liiketoimintaa mamutuspolitiikalla.
Liekö perää siinä, että ihan ministerisperheen lähisukuun kuuluvakin olisi tuossa bisneksessä mukana?

Jos noin, niin kyllä on hävytöntä.
Kaikkea se bisnesmaailma keksii!

Hannu Rainesto

Hyvin merkillistä tämä ulkomaalaisuus viha, saati, jos se kohdituu vielä johonkin tiettyyn ryhmään, kuten nyt vaikka somaleihin.

Jos ymmärtäisitte hieman enemmän ja hieman laajemmin, ymmärtäsitte mm. mistä valtiot ovat tulleet ja miksi niillä on rajat. Tästä seuraa, että näitä rajoja ei tule kunnioittaa, jos ne muodostavat humanistiset/humanitääriset esteet. Jos tämä on liian vaikeaa ymmärtää, tulee ymmärrystään kehittää.

Albert Sweitzer on sanonut, että "tärkeintä on elämän kunnioittaminen" ja tästä seuraa, että meidän tulee ymmärtää Ihmisen itseisarvo, eikä niiden sijaan kunnioittaa ahneiden kapitalistien reviirejä.

Käyttäjän juhaa kuva
Juha Aaltonen

Kuules Hannu R!!!

Nykyinen maahanmuutto politiikka on juurikin paras pohja rasismin ja rotuväkivallan kasvulle. Kun suomen kansalaisesta tehdään kakkos tai kolmos luokan kansalainen maahanmuuttajaan verrattuna,
Maahanmuuttajaan... joka saa sosiaaliavun jota syntyperäinen Suomalainen ei saa!!!
Työn, joka viedään syntyperäiseltä Suomalaiselta!!!
Maahanmuuttaja joka saa murhata ja raiskata jne. ilman rangaistusta!!!
Mutta Suomen kansalainen joka varastaa ruokaa nälkäänsä!!! pistetään oitis vankilaan!!!
Tätä epäoikeudenmukaista kohtelua on vaikea kestää ilman, että siihen ennemmin tai myöhemmin reagoidaan rajusti...