Zyskowicz on kutsuttava Kunnia-Persuksi!
Puhemies Ben Zyskowiczin puhe valtiopäivien avajaisissa oli erinomainen suoritus. Perussuomalaisena kuuntelin sitä suurella mielihyvällä. Näki ja kuuli, että tällä vanhemmalla valtiomiehellä ei ole mitään halua kumarrella kuvia, esimerkiksi petatakseen itsellen jotain nousua jo nykyiselläänkin hienolle uralleen.
Zyssen puheen kruunaus oli se perusteellinen ja oikeutettu läksytys, minkä hän antoi Suomen suuryhtiöiden ökyahneille ja häikäilemättömille toimitusjohtajille. Nämä "härski-hartikaiset" hyväveliverkkoineen järjestävät itselleen ja toisilleen tähtitieteellisiä palkkoja ja optioita ja bonuksia ja supereläkkeitä eivätkä edes vaivautusi työpaikalleen oleilemaan, jos joutuisivat tyytymään Suomen pääministerin palkkaan kerrottuna kolmella.
Tämä kohta puheessa oli erityistä mannaa perussuomalaisille ja etenkin itselleni. Olenhan jo syksystä 2005 alkaen eli tapauksesta "Fortum-Liliuksen ensimmäinen ryöstöretki" julkisuudessa kirjoittanut monta sapekasta kommenttia noista ahneista johtaja-saalistajista. Miksi esimerkiksi eivät suurten eläkeyhtiöittemme isokenkäisimmät nyt ole saamassa kenkää, kun työeläkerahamme ovat kuulemma sijoitettu vaarallisesti tuonne etelä-EU:n talouskriisipesäkkeisiin? Potkujen sijastahan heille puuhataan jatkuvasti uusia "kannustimia" ym. saalistussysteemeitä.
Zyskowiczilla on aikaisemmissakin yhteyksissä ollut rohkeutta tuoda esiin selvästi perussuomalaisia terveitä ajatuksia. Esimerkkeinä mainitsen hänen kielteisen kantansa romanialaisten romanikerjäläisten yhä laajenevaan hoivaamiseen sekä yleisesti hänen järkevät näkemyksensä lepsun thorsilaisen maahanmuuttopolitiikan kritisoimisessa.
Johtopäätös on selvä: Perussuomalaiset kutsukoot maahanmuuttajataustaisen Ben Zyskowiczin puolueen kunniajäseneksi, Kunnia-Persuksi!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kannatan tuota ehdotusta muistakin syistä kuin tuosta, Ben on hyvä jätkä.
Kunnia-Persu arvonimenä, tehtäisiinkö siitä virallinen arvonimi ?
Ben Z muistaa aina mainita tavatessa, että muistatko varmasti, että hän jo 1980-luvulla puhui suomettumisen lopettamisesta. Toiset eivät sitä tee vieläkään.
Fortum ja Lilius olivat aika kummallinen paketti. Lilius osti Fortumille Siperiasta TGC-10 -sähkövoimalaitoksen, joka on ikivanha installaatio. Fortum maksoi 3 kertaa enemmän kuin toiset. Eli ainakin korruptiorahat tuli maksettua.
Ostohinta oli muistaakseni 2.8 mrd.euroa ja kunnostukseen menee useita miljardeja, joten suomalaisten veronmaksajien kokonaisriski on 6 - 8 mrd. euroa. Kannattaa kysyä Liliukselta tai ministeri Häkämieheltä, mikä oli se syvällinen selvitys, millä perusteella Fortum meni Siperiaan.
Oli siinä yksi hauskakin yksityiskohta. Ne kuvat, joita Fortum esitteli medialle ja media eteenpäin, eivät olleet Siperiasta, vaan Murmanskissa olevasta laitoksesta. Eli uusi MIR-skandaali. Kummallista, ettei kukaan ole siihen muu puuttunut.
Joten ei Ben Z turhaan puhunut, kaikki kunnia hänen puheelleen!
Puheet on puheita, Ben on aina äänestänyt siten, miten kokoomuksen piiskari on sanonut. Mutta hyviä puheenvuoroja hänellä on ollut aina ja hyviä ajatuksia, valitettavasti ne eivät ole menneet läpi puolueen byrokratiassa, jonka luulisi harmittavan suuresti. Onko Ben väärässä puolueessa, mutta niin periaatteen mies ettei kerran valittua puoluetta vaihda?
Benin mielipiteet eivät jää minnekkään byrokratian rattaisiin, vaan edustaja Zyskowicz on yksi vaikutusvaltaisimmista Kokoomuspuolueen jäsenistä. "Benin talli" on auttanut monia uusia kasvoja valtakunnanpolitiikkaan, eivätkä nämä vaalit olleet poikkeus.
Kokoomuksen linjanvedot eivät tule mistään ylhäältä, mutta kun politiikan luonne vaatii, että eri mielipiteistä huolimatta yhteinen linja on pakko sovittaa ja puolue toimii tämän linjan mukaan. Riidat ja eriävät mielipiteet on paras jättää ryhmähuoneeseen.
Näen tässä hienon yhtymäkohdan ranskalaiseen oikeuslaitokseen, jossa tuomarit päättävät kyllä äänestyksellä ratkaisunsa, mutta esiintyvät julkisuudessa yksimielisinä.
Eläkeyhtiöiden henkilöstöt,jotka ovat yhtä suurta rahaperhettä, pois viroistaan ilman supereläkkeitä.Siis vastuuseen,että tuntuu.
Uudet vakuutusyhtiöt pystyyn vaan ja terveeltä pohjalta.
Ben Zyskowicz on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 1979.
Muistatteko, onko hän milloinkaan, edes yhtä ainutta kertaa, toiminut, kuten tänään puhui.
Aivan oikein.
En minäkään.
Mitä voimme tästä päätellä?
Tapio, ajatellet siten tämän suuntaisesti:
http://cxgtit1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/71352-ben-zyskowicz-yritys-myyda...
Erkki hyvä, näin aiheelliseksi kärjistää omassa tekstissäni. Voihan Z olla havahtunut asiaintilaan ja hänen henkilökohtainen asemansa lienee niin vahva, että uskaltaa puhua kuin puhui.
Siitä huolimatta tässä hetkessä Kokoomus näyttäytyy seniorijäsenensä kautta jopa oikeuden esitaistelijana. Kuitenkin puolueen linja on ollut selkeä vuosia ja juuri tämän puolueen agendaan on istunut yliopistolaitoksen vahingoittamisesta lähtien Lex Nokia, yksityistäminen, tasaverottaminen (tosin mutkan kautta), ALV ja monet muut asiat, joilla käytännössä on toimittu Z:n nyt esittämien sanojen vastaisesti.
Zysseltä tulee välillä hyvin järkeviä juttuja.
Ootte te persut ihme sakkia, kun toiset mollaa Benskua ja toiset kehuu.

Kommentoi 16 kommenttia