Erkki Havansi

"Haluatko miljonääripresidentiksi, Lasse Lehtinen?"

Presidentinlinnaan näyttää olevan tunkua muulloinkin kuin joulukuun 6 päivänä. Uudeksi presidentiksi halukkuutensa on viimeisimpänä ilmaissut politiikan ja viihteen monitoimimies Lasse Lehtinen kalakukkokaupungista (kotikaupunkini vv. 1953-1965). Vavisseeko nyt Paavo Väyrynen? Havisseeko vihreiden Pekka Haavisto? Homehtuvatko Heinät Luomassa? Entä Rehnin rehut?

Kiinnostusta TasPres:ksi siis riittää, vaikka viran tuomasta vallasta on riisuttu jo pääosa pois. Presidentti alkaa entistä enemmän olla vain (Paasikiveä lainatakseni) "representatiivinen figuuri". Ja tuo Suomen edustaminenkin alkaa olla riskialtista puuhaa, jos presidenttinä satut tänään kaveeraamaan valtiovierailulla jonkun huomenna kaatuvan diktaattorin tms. pahiksen kanssa. Tällöin kelpo mediamme oitis nokkii pressaparan ja vaatii häntä maksamaan mittavan matkalaskun omistaan ...

Toisen ja kolmannen luokan presidenttiehdokkaita ehtii vielä lähikuukausina ilmaantua puoli tusinaa lisää. Selvää kuitenkin on jo nyt, että on vain kaksi varteenotettavaa nimeä. Lasse Lehtinen ei ansioistaan (paksu lompsa mukaan lukien) huolimatta kuulu näihin kahteen. Nämähän ovat (aakkosjärjestyksessä) Sauli Niinistö ja Timo Soini. Jos futis-Niinistö vastoin valistunutta arvaustani kieltäytyisi kisaamasta, jää kärkinimeksi ravi-Soini.

Nykynäkymillä Soini saisi ensimmäisellä kierroksella 25-30 % äänistä. Mielenkiintoista on arvuutella, kykeneekö Soinin vastainen seitsemän eduskuntapuolueen oppositio yhdistämään heikentyneet voimansa vaalien kakkoskierrokselle. Arvelen, että jopa Arhinmäenkin puhkikulunut takki tuolloin kääntyy kokoomuksen presidenttiehdokkaan taakse.

Joka tapauksessa "Haluatko presidentiksi?"-kisaa on kiintoisaa seurata.    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Että uusi haistapaskantiedepresidentti putkeen, ja nyt jopa TUOTANTOPUOLELTA:

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=1187.msg162217#msg162217

" ... euroedustaja Lasse [(von und) zu] Lehtinen on väitöskirjassaan viitannut "Kommunismin mustaan kirjaan" kuin se olisi jokin tieteellinen lähde. Hän ei ole ilmeisesti kirjaa lainkaan lukenut, tai ainakaan tarkistanut teoksen ainoankaan "asiatiedon" sopivuutta vaikkapa noiden väestötilastojen kanssa.

Eikä tämä ole edes pahin tuon sortin kysymys. "

http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59585-raadonhaju-suomen-til...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl-Theodor_zu_Guttenberg

Mihin olet liukkaan liipparin Stubbin unohtanut mahdollisten pressaehdokkaiden listasta?

Käyttäjän erkkihavansi kuva

"Pressaehdokaslistani" ei tällaisessa alkulämmittelyjutussa suinkaan ole täydellinen, joten golf-Stubb saa vielä jäädä range'lle harjoittelemaan pitkää aloituslyöntiä. Tokihan Stubb Saulin kieltäytyessä joutuu tulilinjalle eli hänet painostetaan "olemaan käytettävissä", vaikka henkilökohtaisesti hän tykkäisi enemmän ulkoministerinä huseeraamisesta. Ehtiihän sitä pressaksi sitten vanhempanakin eli viisikymmppisenä tai 50+.

Ei Lehtistä kannata aliarvioida. Hänhän järjesti ihan vain piruuttaan ja kostaakseen Kalevi Sorsalle Martti Ahtisaaren ehdokaaksi jäsenäänestykseen ja sittemmin presidentiksi. Miksei hän pystyisi siihen myös omalla kohdallaan?

R. Koivula jatkaa valitsemallan tiellään. Kommunismin musta kirja on varteenotettavaa huolellista historiankirjoitusta. Toista on Erkki Suden säälittävä 68-sivuinen vastakirjoitus Kommunismin mustan kirjan valkoiset sivut (SKP 2001).

Vieä L.L:n väitöskirjasta - sehän sai osaksen melkomoista kritiikkiä. Kanava-lehdessä joko Osmo Jussilan tai Vanhan Julinin loppupäätelmä väitöskirjasta oli herkullinen: "kyllä teoksesta myös väitöskirja löytyy, vaikka sitä ei viisaampi huomakkaan".

" Ei Lehtistä kannata aliarvioida. Hänhän järjesti ihan vain piruuttaan ja kostaakseen Kalevi Sorsalle Martti Ahtisaaren ehdokaaksi jäsenäänestykseen ja sittemmin presidentiksi. "

Minä kuulin ainakin kahta vuotta aikasemmin demarien ay-miesten suunnittelevan Ahtisaarta presidentiksi. Nimi ei missään tapauksessa tullut mistään Lehtisen ideariihestä. Ymmäärtääkseni ajatus kulki niin, että presidentti ei saisi olla ylen määrin sisäpoliittinen "Konsensuksen Kymi", vaan ulkopoliitikko. ja sitähän se Ruuti-Mara sitten olikin, mutta vääränlaisella kestämättömällä linjalla.

" R. Koivula jatkaa valitsemallan tiellään. Kommunismin musta kirja on varteenotettavaa huolellista historiankirjoitusta. "

Annoin tuolla linkin, jonka pitäsi kommentteineen olla jokaiselle auttavasti luku- ja laskutaitoiselle ns. selvää pässinlihaa. Pannaan nyt vielä yhteen perusteelliseen keskusteluun linkki, jossa kirjan "lähteet" on poksauteltu toinen toisensa perään:

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=1187.0

Täällä tarkempi erittely "Mustiksen" väitteistä ja "metodeista":

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=10871.msg269487;topicseen#m...

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=8430.msg217083;topicseen#ms...

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=1187.msg332829;topicseen#ms...

Tämä todistaa, kyseiset stoorit on sepitetty Suomessa, Pilastokeskuksessa:

http://www.tiede.fi/keskustelut/muut-tiedeaiheet-f14/erkki-tuomiojan-kri...

Ukrainan johto on kumonnut ja osoittanut laittomiksi aikaisemmat "tiedot" muka "järjestetyistä nälänhädistä".

Eräät maailman parhaat sanomalehdet, kuten New York Times ovat kautta vuosikymmenten kieltäytyneet lähtemästä skitsokaakatukseen mukaan (ja tämän takia "järjetetyn nälänhädän VUOSIKIN SIIRETTIIN 1950-luvulla jälkikäteen vuodesta 1931 (joka oli ankara kuivuusvuosi, jollaisia ilman kuitenkaan koko alue ei olisi luonnoltaan sitä mitä on) vuoteen 1932...:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1270520.html?hilit=Duranty#p1270520

Käyttäjän erkkihavansi kuva

Kalevi Kantele on oikeassa todetessaan Lasse Lehtisen meriitit Ahtisaari-manööverissä. Se oli todella taidonnäyte. On kuitenkin aivan eri asia olla mestariluokan "takapiru" kuin menestyä omana itsenään ja päätähtenä suurella näytelmälavalla. Haloseen viitaten on tosin sanottu, että kuka tahansa alkujaan epätodennäköinenkin ehdokas saattaa loppupeleissä osoittautua voittajaksi (vert. Suomen lätkäjoukkue 2011!). Silti rohkenen väittää, että Lasse Lehtinen ei ole Suomen seraava presidentti.

Yllätysvoittajaksi on mahdollista päästä räjäyttämällä sinimunarintaman (euro)hölynpölytiedekuvio taivaalle. Sellaisen yllättäjän pitäisi olla jonkin suht koht kovan tieteenalan tohtori ja mieluiten professori. kansainvälisiä apuja löytyisi mm. Venäjältä, USA:sta ja Kiinasta ja kaikista muistakin tiedemaista. Ja luuta jäisi lakaisemman ko. antihalosen nimissä, vaikkei pääsisikään presidentiksi...

Käyttäjän kaunaherra kuva

Lasse Lehtinen kuuluu demarina kokoomuksen ja keskustan ohella siihen rintamaan joka ostaa Suomelle kavereita Euroopasta lainarahalla jonka veronmaksajat sitten joutuvat maksamaan. Ei hyvä.

Jos pressanvaalien toisella kierroksella ovat vastakkain Lehtinen ja Niinistö niin kirjoitan äänestyslippuun oman nimeni. Tämä lupaus pitää.

Demareilla ei ole ainoatakaan ehdokasta, jolla olisi jalan jakoa Soinia vastaan.

Ne äänestäjät, jotka äänestävät nimenomaan Soinia vastaan, äänestävät Haavistoa (ja päin vastoin), ellei Stubb ole ehdokkaana.

Naiskortti jää Kepulle.

Käyttäjän erkkihavansi kuva

"Jos pressavaalien toisella kierroksella ovat vastakkain Lehtinen ja Niinistö ..." Tuure: tuota vaaraa ei ole. Ei edes vaikka Lehtisestä tulisi SDP:n ehdokas (jos Heinäluoma, Ihalainen ja Tuomioja eivät lähde "resuamaan").

Käyttäjän Kippari kuva

Voimmeko olla varmoja siitä että Soini voittaessaan ottaisi myös tehtävän vastaan? Siinä joutuu nimittäin kantamaan vastuuta eikä voi pelkästään olla kaikkea vastaan.

Ai mitä vastuuta?

Miksi muka ei voi olla vastaan, EU:ta vastaan?!

Käyttäjän RikuMaki kuva

Tuomas Enbusken kehittämän Lasse Lehtis -indeksin mukaan presidenttiys ei voi enää olla kovin vaativaa:

"Tähän olen kehittänyt välineeksi ns. Lasse Lehtis –indeksin. Sen sääntö on helppo; yhteiskunnan sen hetken helpoin homma se, mitä Lasse Lehtinen tekee juuri silloin. 70-luvulla se oli toimittajan ja kansanedustajan homma, 80-luvulla lehdistöneuvoksen, 90-luvulla lobbarin ja tv-tähden ja 2000-luvulla europarlamentaarikon."

"Futis-Niinistö" vaiko "ravi-Soini", tuo vahvisti kyllä Soinin asemia minun henkilökohtaisessa pörssissäni. Ravi on sentään niin perussuomalainen laji kuin olla voi. Suomen Hippos (eikö se ole ravi-järjestö) pitää yllä suomenhevostenkin kantaa. Ilman raviharrastusta suomenhevosille kävisi kuten suomenlehmille: vain maatalousoppilaitokset pitäisivät yllä geenipankkeja.

Olen kerran jutellut ravimiehen kanssa miekin, nimittäin. :)

Raveissa en kyllä ole käynyt kuin kaksi kertaa eläissäni, siitä on jo 30 vuotta vierähtänyt. Se oli silloin joskus, kun Tornioon tuli ravirata. Se on kumminkin kerran enemmän kuin jalkapallo-ottelussa käyminen.

Käyttäjän erkkihavansi kuva

Hyvä, Merja! Sinulla on oikeaa perussupikantasuomalaista henkeä. (Objektiivisuuden nimessä on tosin myönnettävä, että Soinillakin on tiettyä futis-heikkoutta, nimittäin jos Millwall on kyseessä ...)

Kiitos Erkki!

Ja voi, ei...onko Soiniki jotain futisjengiä. Mihin tämä mailma on menossa! Resitentin kuuluis lähinnä hiihtää ja korkeintaan heittää vähän keihästä.

Minun täytyy jättää tämä kysymys sitten auki.

Väyrysen Paavo muuten tuskin on mikään futisfani. Siinä on vain yksi paha vika, se on kepulainen. Vaan ennen mie Paavoa äänestäisin kuin sitä aletaankos miljunääriksi-heppua.

Erkki Havansi kyllä peittoaisi koko jengin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja