Erkki Havansi

Vilua ja hellettä: vaalityötä 50 asteen lämpötilaeroissa

Eduskuntaehdokkaana tuli tammi-helmikuussa tehtyä ulkoilmavaalityötä parhaimmillaan tai pahimmillaan noin 25 asteen pakkasessa. Siis vaalityötä toreilla ja turuilla pienen puolueteltan vaiheilla, lähinnä kuuman kahvin ja aatteen palon lämmittämänä. Kylmää kyytiä silti, olipa vaatetus kuinka asianmukainen tahansa.

Maaliskuun jälkipuoliskolla ja huhtikuun alkupuoliskolla ehdustakuntaehdokkaiden ulkotyö alkoi jo olla inhimillistä, päättyäkseen huhtikuun 17 päivänä suuren jytkyyn. Ja melkoiseen helpotuksen huokaukseen, olipa tulos hyvä tai huono. Ehdokkaan kroppa ja pääkoppa tarvitsivat jo kipeästi lepoa ja hengenvetotaukoa. Ajatus pikaisista uusista eduskuntavaaleista ei varmaankaan toukokuussa tuntunut kovin houkuttelevalta, olipa päivänkohtainen gallup-ennuste minkäsuuntainen tahansa.

Yllättävän äkkiä sitä kuitenkin näyttää toipumista tapahtuvan. Sen koin tänään sunnuntaina (kesäkuun 12. päivänä), kun kotikaupungissani Keravalla vietettiin kaupungin vuosipäivää monin menoin ja kuvioin. Keskustamme kaduille ja toreille oli jo neljä puoluettakin jaksanut pystyttää pakkasista toipuneet puoluetelttansa jakaakseen ihmisille ilosanomiaan. Niin myös me Keravan perussuomalaisetkin.

Sunnuntain lämpötila oli täyttä hellettä, jotain +28 asteen luokkaa. Eli reilut 50 astetta eroa talvisen vaalikampanjan kylmimpiin päiviin. Vaikea sanoa, kumpi pahempi! Kyllä tuo hellekin osaa rassata, myös teltan varjossa kylmälaukkuvissyllä virvoittautuvaa maailmanparantajaa.

Yllättävän paljon oli keravalaisilla kuitenkin näinkin hikisissä olosuhteissa mielenkiintoa tulla kahvikupposelle kommentoimaan perussuomalaisten ja muiden kyllä-vai-ei-kannanottoja hallituksen yhä surraavassa synnytyskarusellissa. Ynnä pähkäilemään presidentinvaalien kuvioita ("Suostuuko Sauli? Lähteekö Soini kisaan? Olisko presidentin puolisoksi naisen vuoro?"). Tosiaan, pressavaalithan ovat jo melkein ovella ...

 

 

 

  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän ryyti kuva

Tässä on hyviä argumentteja Perussuomalaisille EVM-keskusteluun.

Hanke on karmeampi kuin yleisesti tiedetään:

https://www.youtube.com/watch?v=u7BYfHqsX3c&feature=player_embedded

Älkää vaan menko EVM:n puolesta äänestämään.

Käyttäjän erkkihavansi kuva

"Älkää vaan menko EVM:n puolesta äänestämään." Siitä ei ole pelkoa! Enemmän kuin pelättävissä sitävastoin on, että sixpack ja kepu sen tekevät.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Talvella oli kylmää, mutta näytti lämpimältä hallintoalamaisen kannalta. Siis siltä, että saamme viisaan ja epäkohtia oikovan hallituksen.

Kesällä on lämmintä, mutta näyttää kylmältä. Viestimet pääosin rummuttavat sixpackia ja muokkaavat yleistä mielipidettä uskomaan, että Jyrkin johdolla se hallitus perustetaan. Ei se silti ole kirkossa kuulutettu ja tarve oikeasti hyvään hallitukseen on huutava. Siihen tarvitaan edelleen hyvä oikeusministerikin.

Jos Jutalle ei homma kelpaa, minulle kelpaa se, että se kelpaa Timolle.

Tässä on vielä monta mutkaa matkassa:

EVM, NATO, ALV, perustuslain muutosesitys, hallintarekisteröinti eikä lista tähän pääty. Siinä voi tulla hiki ja sixpacki pitää avata juotavaksi, jäljelle jäävät pahvikuoret.

Käyttäjän erkkihavansi kuva

Jouni on oikeassa, ettei Kataisen pääministeriys ole (vieläkään!) kirkossa kuulutettu (= maanantai klo 16.15). Ties vaikka vielä SDP Juttutuvassaan juonisi ja junailisi Jutan juontajaksi ...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja