Saako terroristiksi kouluttautuva Suomessa opintotukea?
Otsikkokysymykseni on tietysti provokatiivinen. Eli vastaus on selvä: opintotukea ei varmaankaan heru.
Otsikkokysymykseni takana on se kummallinen aukko Suomen rikoslainsäädännössä, että Suomessa on sallittua kouluttautua eli opiskella terroristiksi. Eli se ei ole rangaistavaa opiskelua. Opintotukea ei siis kuitenkaan kannattane hakea.
Rikoslakimme säätää kyllä rangaistavaksi terrorismikoulutuksen antamisen eli on rikos opettaa terrorismitekoja toisille. Rangaistuskin on säädetty todella ankaraksi: enimmäisrangaistus opettajalle on kahdeksan (8) vuotta vankeutta. Hänen oppilaansa siis sen sijaan eivät voi saada mitään rangaistusta opiskelustaan, ei edes ryhmän primus ...
Milloinkahan tasavallan hallitus ja hallituspuolueet suostuvat havahtumaan ja poistamaan tämän ilmiselvän aukon rikoslaistamme? Poistamiseen riittäisi pari riviä uutta tekstiä rikoslakiin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Aika ristiriitaista. Kuten monet Suomen lakiteksteistä ovat.
Kertoisitteko pikkuisen tarkemmin ?
Missä tämmöistä "kouluttautumista" tapahtuu ?
En ole huomannut, että eduskunnan kyselytunnilla "ongelmaa" olisi käsitelty ?
Eikö oikeudellinen asiantuntija, voisi vaikka Hakkaraista ohjeistaa ?
Opiskella voi kaikkea. Kiinnostavaa olisikin tuon "opiskelijan" Harjoittelujakso. Missä se suoritettaisiin?
Saako ko. henkilö opintojensa päätteeksi valmiiksi verisen lakin päähänsä?
Minä sain "terroristi" koulutukseni suomen Puolustuvoimissa. Sain valmistuttuani pienen metallinpalan molemmin puolin kaulaa ja sotilaspassin. Kuitenkin osaan ampua ihmisen hengiltä kaukaakin, pamauttaa taivaalle lähes mitä vaan, osaan myrkyttää vastustajan kaupunki kerrallaan ja osaan toki myös "asua" metsässä puukon ja tulitikkujen avulla kuukausia tarvittaessa. Ja tulitikutkin on vain optio, kyllä se notski syttyy muutenkin. Syksyisin ja keväisin se on tosin vähän hankalampaa kun kama on kosteampaa. Osaan myös miinoitttaa polkuni ja ansoittaa perässätulijat "luonnon antimilla" tarvittaessa.
Olenkohan minäkin siis terroristi? Ainakin hyvän koulutuksen sellaiseen olen saanut.
En jaksa kuukkeloida.
Mutta pointtini oli se, että terrorismiin sopivan koulutuksen minäkin olen saanut. Ainoa ero näihin "oikeisiin" terroristeihin on se, ettei minulla ole minkäänlaista halua tai tarvetta yhtekuntarauhan järkyttämiseen. Tarvittaessa osaisin ja kvarmaan kykenisinkin siihen, ainakin jo motiivi kehittyisi tarpeeksi vahvaksi. Mikä sellainen motiivi sitten olisi, en tiedä. Ainakaan Persujen vaalimenestys, nykyinen tai tuleva, ei siihen riitä vaikka se minua ihmetyttääkin.
Olisiko rikollista käydä armeija, rukkia myöten, ja sen jälkeen pestautua vieraaseen ammattiarmeijaan? Se voi olla ihan missä vain ja mitä tahansa ideologiaa tai ryhmää vastaan / puolesta taistelua. Jopa Suomea vastaan. Peruskoulutus on luonnollisesti saatu Suomesta.
"Eli vastaus on selvä: opintotukea ei varmaankaan heru."
Suomessa on ihan kantasuomalaisia terroristiporukoita, jotka ovat opintotukea saaneet. Ei kai tämä mikään yllätys bloggaajalle ole?
Havansi on sikäli myöhässä, että tämän asian ovat muut keksineet ja se on ollut jo aikaisemmin lehdistössä esillä.
Olisin luullut Havansin tietävän, että melko lailla uuden lain valmistelut demokraattisessa maassa vievät aikaa. Ellei hänkin sitten kaipaa panssarivaunuja lainlaatimisen nopeuttamiseksi. Shemu P esitti kysymyksen, johon Havansikaan ei osannut vastata. On siinä monenlaista pohdintaa, ettei satu mitään möhläystä. Monenlaisen koulutuksen tarkoitusperät voivat olla hyvät, mutta koulutettava käyttääkin niitä eri tarkoitusperällä. On siis määriteltävä tarkkaan, millaiset koulutettavan tarkoitusperät ovat terroristisia. Havansille tietenkin riittää, että laissa mainitaan islam ja afrikka jossain muodossa.
En nytihan ymmärttänyt mitäerkki oikein hakituolla väitteelle koska terrorismiaei opeteta tiettävästi suomessa.
Mutta vastaus tuohon kysymykseen voi olla kyllä siinä mielessä että on paljon opintolinjoja kuten esim kemia ym muut jotka sinänsä ovat viattomia mutta terroristin käsissä hyödyllisiä oppi aineita. Ja kemian opiskeliat saavat opintotukea.

Kommentoi 14 kommenttia